Normaalin vastustuskyvyn vahvistamisen vinkkejä!

27.03.2020

Vastustuskyky eli elimistön immuniteetti tarkoittaa täydellistä koskemattomuutta kaikilta taudinaiheuttajilta. Silti joka toinen on koko ajan vähän flunssassa tai puolikuntoinen. Se on hälytysmerkki ja tarkoittaa sitä, että vastustuskyky on heikko ja se täytyy vahvistaa normaaliin tilaan. Ihmiskeho on viisas. Ehjä iho, limakalvot ja oma bakteeristo sekä mahanesteen ja virtsan happamuus suojelevat ulkoisilta haitallisilta tunkeilijoilta, kuten vaaralliset bakteerit ja virukset sekä madot ja alkueläimet. Monien eri solujen toiminta ylläpitää sisäistä suojaa. Ihmisen solut on luotu tappamaan elimistölle vieraat mikrobit joko tuottamalla tappavia liukoisia aineita tai proteiineja tai nielemällä ne. Kehon luuytimessä syntyneet solut luovat vereen kiertäviä vasta-aineita, jotka tarttuvat solujen työn avuksi mikrobeihin. Lisäksi esimerkiksi nouseva ja lievä lämpö on täysin luonnollinen ja hyödyllinen reaktio, sillä se tappaa haitalliset mikrobit.Terve vastustuskyky vaatii osakseen ympäristön tavallisia mikrobeja luonnossa liikkumisen myötä. Tähän oivia harrastuksia ovat järvissä ja merissä uiminen sekä rantahiekassa ja nurmella paljain jaloin kävely. Puutarhan hoito, metsässä kävely, puidenhalaus, villivihannesten kerääminen, patikointi, retkeily, luontokuvaus, kevätseuranta, sienten ja marjojen kerääminen sekä metsästys. Leikkisämpää tekemistä on puissa ja kivien päällä kiipeily, pihaleikit sekä majojen rakennus.

Näiden harrastuksien puitteissa tulee tarve pitää huolta, että luonnon ympäristö pysyy elinvoimaisena eikä sitä saastuteta tai roskata.Ruokavaliossa immuniteettia tukevia ruokia ovat C-vitamiinipitoiset sitrushedelmät kuten sitruuna, greippi, verigreippi, appelsiini, mandariini, lime ja klementiinit sekä kiwihedelmä ja makea paprika, joissa on kokonaisena ruoka-aineena C-vitamiinin lisäksi tukevia ravinteita. C-vitamiinia tarvitaan yllättävän suuri määrä, joten joskus voi olla hyvä turvautua liposomimuotoiseen C-vitamiinivalmisteeseen, jossa C-vitamiini kulkeutuu suoraan soluille. Yleinen askorbiinihappo on perushyvä. Valkosipuli on loistava immuunipuolustuksen vahvistaja sisältäen rikkiyhdisteitä kuten allisiinia. Valkosipulia on saatavilla myös hajuttomana valmisteena sekä fermentoituna eli maitohappokäytettynä tuotteena. Inkivääri toimii hyvin vastustuskyvyn vahvistajana ja akuuttiin kurkkukipuun sisältäen kemiallista yhdistettä gingerolia, kapsaisiinin sukulaista. Vahvan oranssinkeltainen kurkumanjuuri sisältää kurkumiinia ja on myös lääkinnällinen maustekasvi, jota kannattaa lisätä päivittäiseen ruokavalioon.

Laadukas vihreä tee sisältää flavonoidien lisäksi aminohappo L-teaniinia, joka auttaa T-soluja eli veren valkosoluja. Herkullinen papaija-hedelmä sisältää ruoansulatusentsyymi papaiinia, jolla on vastustuskykyä vahvistavia vaikutuksia. Kanakeitto on hyvä B6-vitamiinia sisältävä terveysruoka, kunhan muistaa sisällyttää reseptissä luuliemen osasen, sillä luita keittämällä valmistettu raaka-aine tai liemi sisältää gelatiiniä, kondroitiiniä ja muita ravinteita, jotka ovat hyödyllisiä suolistolle ja immuniteetille. Lue lisää vitamiinipitoisista ruoista edellisestä artikkelista! Varsinkin vanhuksilla yksinkertaisesti mikroravinnepuutos linkittyy heikkoon vastustuskykyyn, joten olisi hyvä hoitaa vanhusten ravinnepuutokset kuntoon. Täytyy kuitenkin muistaa, että eivät nuoretkaan yleisesti ottaen ole täysin vastustuskykyisiä. Syvähengitysharjoitukset, jotka poikkeavat normaalista tasaisesta tahdosta riippumattomasta hengityksestä, sekä kehon altistaminen kylmälle esimerkiksi avanto-uinnilla, kylmällä suihkulla tai kryotekniikalla ja mielentilan keskittymisen harjoitukset vahvistavat immuunipuolustusta.

Yleisimpiä tietoisesti aiheutettuja immuniteetin heikentäjiä ovat antibioottihoidot, syöpälääkkeet, syöpä- ja autoimmuunitaudeissa käytettävät vasta-ainevalmisteet ja kortisonihoito. Voi olla hyvä pohtia, olisiko viisasta vahvasti ennaltaehkäistä näitä sairauksia, jotta vältytään koskemattomuuden vaarantamiselta. Toki kaikissa sairaustapauksissa annetaan erityiset ohjeet miten välttää haitalliset mikrobit immunipuolustuksen heikentyneessä tilassa, kuten julkisten paikkojen ja julkisen liikenteen välttäminen, ruokavalio-ohjeet sekä yleinen hygienia, hengitysteiden suoja, käsienpesu ja desinfiointiaineiden käyttö. Eniten bakteereita kertyy yleisten paikkojen pintohin, joten käsineet on hyvä olla käytössä kauppareissulla ja nekin tulee pestä säännöllisesti.

Puhelimet keräävät bakteereja, sillä ne ovat koko ajan käsissämme ja ne onkin hyvä desinfioida säännöllisesti. Kotona yleinen siivous, puhtaus ja osaaminen ruoanlaitossa, lihan kunnollinen kypsennys, käyttötekstiilien säännöllinen pesu oikeissa lämpöasteissa ja varsinkin vessan sekä ovenkahvojen desinfiointi.Kannattaa vältellä ihmisiä, jotka kantavat virusta. Vältä myös tupakointia, alkoholia, ilmansaasteita sekä roskaruoan ja sokerin syömistä, sillä ne heikentävät vastustuskykyä. Nuku ja lepää riittävästi ja harrasta itselle sopivaa liikuntaa säännöllisesti.

Bakteerit tai virukset voivat myös muuttaa joidenkin kudosten molekyylejä siten, että elimistö ei enää tunne niitä omaksi ja alkaa muodostaa vasta-aineita niitä vastaan. Tässä kohtaa kannattaa pohtia rokotteiden tarpeellisuutta vakavien kehon luonnollisen toiminnan häiriöiden välttämiseksi varsinkin jos rokote sisältää itse virusta vaikkakin heikossa mutta aktiivisessa muodossa ja ihminen muuten osaa välttää haitalliset mikrobit elämässään ja itse suojautua niiltä sekä ylläpitää omaa vastustuskykyä. Rokotteetkin ovat vapaaehtoisia lääketeollisuuden yritysten tuotteita, joten päätöksiä tehdessä kannattaa käyttää tervettä järkeä. Tuhkarokko, vihurirokko, kurkkumätä, polio ja sikotauti on saatu kuriin ammattilaisten pitkän työn tuloksena laatimalla ja eduskunnan hyväksymällä rokoteohjelmalla, joka aloitetaan ihmiselle vauvaikäisenä. Ihmisen aivot kärsivät vain, jos kuume nousee todella korkeaksi pitkäksi aikaa, mutta tälläinen tila on helppo saada ehkäistyä ja hoidettua aivan tavallisin keinoin. Rokotteilla on huono maine siksi, että Pandemrixistä seurasi narkolepsiaa, joka on autoimmuunisairaus. Hepatiitti-B-rokotteen valmisteyhteenvedossa mainitaan MS-tauti.Heinänuha, avaistelu, siitepöly, pölypunkit, kananmuna, kala, äyriäiset, lehmänmaito, viljat, omena, porkkana, pähkinä, virvoitusjuomien ja makeisten väriaineet ja muut lisäaine-allergiat sekä muut ruoka-aine yliherkkyydet, ihottumat, maitorupi, taiveihottuma, hengenahdistus, astma, hajusteet, kumiallergia, korvakorujen nikkeli, silmätulehdukset, penisiliinin ja muiden lääke-aineiden yliherkkyys, eläinhilseen allergiat, ripuli, vatsakivut, ilmavaivat, yskä. Allergiat syntyvät siitä, kun immuunijärjestelmä käy ylikierroksilla eli reagoi liian voimakkaasti tiettyjä aivan tavanomaisia aineita kohtaan. Pölypunkeista ja eläinhilseestä pääsee eroon säännöllisellä imuroinnilla ja siivouksella ja pienemmät partikkelit saa ilmasta pois ilmanpuhdistuslaitteella ja huoneistossa voi myös pitää huoneilmaa puhdistavia kasveja. Hajusteiden käytössä suosi luonnollisia eteerisiä öljyjä. Diffuuseri ja pieni pulppuava sisätilojen suihkulähde tuovat sisätiloihin liiallista kuivuutta ehkäiseviä elementtejä. Nenäkannulla saa siivottua tukkoisen nenän tehokkaasti. Omenaviinietikka on monikäyttöinen tuote allergisille. Noin kolmasosalla ihmisistä on ruoka-aine allergioita ja ne aiheuttavat kiukkuisuutta, levottomuutta ja itkuisuutta. Hoidon kulmakivi on allergiaoireita aiheuttavan ruoka-aineen välttäminen ja silti erinomaisen ravitsemuksen turvaaminen.

Psykologisesti on todettu, että yksinäisyys lisää riskiä sairastua, joten vietä sopivasti aikaa terveiden rakkaiden kanssa!